Tuntien nimet vastaavat kisatanssien tasoja Primary-tasosta lähtien. Kilpailevien tanssijoiden on suositeltavaa osallistua kaikkien niiden tasojen tunneille, joilla kisaavat. Ei-kilpailevat tanssijat ovat tervetulleita kaikkien tasojen tunneille, ja heidän osaltaan tasolta toiselle siirtymistä ohjaa tekniikan kehittyminen ja tanssien oppiminen. Sopivan tason valinnassa tukena voi käyttää seuraavia ohjeita.

Uudet alkeet / Alkeet 1

Käymme läpi irlantilaisen tanssin perusteita sekä opettelemme Beginner-tansseja, joihin kuuluvat pehmeillä tossuilla tehtävät light reel, light jig, slip jig sekä single jig ja kovilla kengillä tehtävät heavy jig ja hornpipe. Askelten opettelun ohella keskitytään oikean tekniikan opettelemiseen ja jalkojen hallintaan tanssiessa. Työstämme mm. jalkojen aukikiertoa ja ristimistä, korkeilla varpailla pysymistä sekä nilkkojen ojentamista. Myös ylävartalon kannatukseen kiinnitetään huomiota alusta alkaen, tavoitellen irlantilaiselle tanssille ominaista liikkumaton ylävartalo.

Tunti sopii uusille aloittelijoille tai hieman tanssineille, jotka haluavat edetä rauhalliseen tahtiin.

Alkeet 2

Harjoittelemme perustekniikkaa, kertaamme ja hiomme jo opittuja Beginner-tansseja, sekä opettelemme loput pehmeillä tehtävät Beginner-tanssit. Kovakenkätansseissa kertaamme ja jatkamme heavy jigin opettelua sekä tutustumme perinteisistä traditional set dance – tansseista ensimmäiseen, St. Patrick’s Day:hin.  

Tunti sopii tanssijoille, jotka hallitsevat perusliikkeet ja jotka osaavat ainakin yhden Beginner-tanssin  – yleensä, kun kokemusta lajista on vähintään puoli vuotta.

Primary

Tunnilla opetellaan ja tanssitaan primary-tason tansseja pehmeillä tossuilla (reel, slip jig), sekä kovilla kengillä (heavy jig, hornpipe). Tanssijoiden, jotka eivät ole vielä opetelleet kaikkia beginner tansseja kovilla (esim. beginner hornpipe) on mahdollista opetella ne loppuun. Tunnilla työstetään erilaisia liikeyhdistelmiä, hyppyjä ja rytmityksiä, unohtamatta myöskään perustekniikkaa. Syyslukukaudella aloitamme opettelemaan perinteisistä kovakenkätansseista (traditional set dance) The Blackbird -tanssia.

Tunti sopii tanssijoille, joilla on hallussa irlantilaisen tanssin perusliikkeet ja -tekniikka sekä useampi beginner-tanssi pehmeillä ja mielellään vähintään yksi kovilla – yleensä kun kokemusta lajista on vähintään 2 vuotta.

Intermediate/Open

Kyseessä on kahden tason yhdistetty tunti. Tanssijan tasosta riippuen opettelemme loput Intermediate- tai Open-tanssit, sekä työstämme niiden vaatimia liikkeitä ja tekniikoita. Tanssit tällä tasolla ovat vaativia, hypyt näyttäviä, ja rytmit monimutkaisia. Opettelemme myös mahdollisuuksien mukaan traditional set danceja ja Open-tason tanssijat työstävät modern settejä.

Sopii tanssijoille, joilla on vahva perustekniikka sekä kyky omaksua liikesarjoja reippaaseen tahtiin. Tanssijoiden tulisi osata vähintään pehmeät intermediate-tanssit tai olla kisakokemuksen kautta siirtymässä intermediate-tasolle – yleensä kun kokemusta lajista on vähintään 4 vuotta.

Lapset

Tunti on suunnattu 6-11-vuotiaille lapsille, joilla ei ole merkittävästi kokemusta irlantilaisesta tanssista. Käymme leikinomaisten harjoitusten kautta läpi irlantilaisen tanssin perusteita sekä opettelemme Beginner-tansseja. Lisäksi tunnilla opetellaan paljon irlantilaisen tanssin tekniikkaa. 

Aiemmin lajia harrastaneiden tai muun ikäisten kohdalla autamme mielellämme sopivan tunnin valinnassa sähköpostitse: inspiralhelsinki@gmail.com.

Lihaskunto ja kehonhuolto

Lihaskunto- ja kehonhuoltotunneilla tehdään eri lihasryhmiä vahvistavia liikkeitä, nostetaan sykettä sekä vahvistetaan keskivartalon kannatusta ja ryhtiä. Kehonhuolto-osuuden kautta lisätään liikkuvuutta. Tunti soveltuu kaikille ja harjoitukset tehdään omaa kehoa kuunnellen. Tunnille voi halutessaan tuoda oman jumppamaton mukaan.

Lisätiedot

inspiralhelsinki@gmail.com

Autamme mielellämme tuntivalinnoissa sähköpostitse sekä kauden ensimmäisillä tunneilla. Tarvittaessa ilmoittautumisen voi (opettajan suostumuksella) siirtää toiselle tunnille.